Miksi koira saa ja sen pitääkin sanoa ei?

Olen elänyt viime ajat ilmeisesti jossain kouluttaja kuplassa, jossa maailma on muuttunut, asiat menneet eteenpäin, eläimen tunteiden ja kokemuksen kunniottamisesta ja ymmärtämisestä on tullut yleinen normi ja osaamme toimia myös sen mukaan mitä nykyaikainen tiede ja tutkimus sanoo. Noh, kuplani puhkesi tässä taannoin aika rajusti. Törmäsin postaukseen ja keskusteluun, jossa käytettiin termejä kuten: vietti, voimakastahtoiset koirat, kurittomuus, johtajuuden puute, koiralla ei ole tunteita ja se ei osaa ajatella. Voin kertoa, että näiden sanojen ja termien käyttäminen jo paljastaa aika paljon, eikä minun olisi pitänyt koskaan jatkaa lukemista pidemmälle. Mutta joku masokistinen puoli minussa jatkoi lukemista ja siitä kaikesta syntyi tämä teksti.

Omaehtoisuus ei ole trendi 

Yhtenä surullisena ilmiönä huomasin tässä kaikessa sen, miten paljon tykkäyksiä ja kommentteja julkaisu oli saanut. Julkaisua kompattiin innoissaan ja naureskeltiin sille, että koiralta kysytään mielipidettä vaikkapa hoitotoimenpiteisiin liittyen ja pidettiin täysin normaalina asiana sitä, että koiralta leikataan kynnet keinolla millä hyvänsä, eikä koira saa kieltäytyä. Muutenhan se ottaa laumanjohtajan paikan ja alkaa hyppiä seinille. Huoh, valitettavasti tämä kertoo tiivistetysti sen millaisessa kulttuurissa edelleen elämme ja miten ihmiskeskeisessä maailmassa koirat joutuvat elämään.

Ensinnäkin: omaehtoisuus tai koiran valinnan mahdollisuus ei ole mikään "trendi" tai muoti-ilmiö, vaan nykyaikaiseen tutkittuun tietoon perustuva tapa kouluttaa ja toimia eläinten kanssa kunnioittavasti. Omaehtoisuus lisää koiran hyvinvointia, luottamusta, hallinnan tunnetta, suhdetta ihmiseen, turvan tunnetta ja itse asiassa hyvin usein käy niin, että kun koira hoksaa, että sillä on mahdollisuus kieltäytyä, se tuleekin innokkaammin hoitotoimenpiteeseen. Pakottaminen ja väkisin tekeminen ei lisää hyvinvointia tai lisää koiran innokkuutta tai halua asiaa kohtaan.

Miksi "ei" -ei opeta koiralle mitään? 

Julkaisussa myös kovasti toivottiin, että ei -sanaa käytettäisiin enemmän ja koulutus perustuisi tähän. "Ei" -sanassa itsessään ei toki ole mitään pahaa ja jokainen sitä saa halutessaan käyttää, mutta onko se järkevää, on toinen kysymys. Koulutuksellisesti (tai eettisesti) ei ole kovin hedelmällistä vain hokea "ei"-tä koiralle kertomatta sille miten me ehkä toivottaisiin koiran tekevän tai käyttäytyvän. Itse asiassa sen kertomiseen mitä me toivottaisiin, ei tarvita ei -vihjettä ollenkaan. Eläin ei opi parhaalla mahdollisella tavalla yrittämisen ja erehtymisen kautta, vaan onnistumisen -tämä taitaa olla Tuire Kaimion suusta lainattua.

Toinen asia mitä kritisoidaan on se, että koiria kasvatetaan välttelemällä konflikteja. Konfliktien välttely on paljon fiksumpaa, kuin viedä koira väkisin sellaiseen tilanteeseen, johon se ei ole vielä valmis tai sillä ei ole taitoja toimia niissä. Koirat ovat myös yksilöitä ja tärkeämpää, kuin "konfliktin sieto" -mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan, on oppia ymmärtämään ja tukemaan omaa koiraansa sellaisena, kuin se on ja pohtia tarkkaan mikä on omalle koiralle reilu tilanne.

Kieltäytyminen on taito ja perusoikeus 

Näköjään tämä pitää sanoa ääneen vielä vuonna 2025: koira ei käyttäydy huonosti kurittomuuttaan tai johtajuuden puutteesta johtuen. Koiran toiminnan taustalla on aina jokin juurisyy ja suurimmat ongelmat syntyvät siitä, että me ei kuunnella koiran kokemusta, tunnetta tai hätää ulospäin näkyvän käyttäytymisen taustalla. Yksi suurimpia syitä koiran aggressiiviselle käyttäytymiselle on rankaisuihin perustuvat koulutusmenetelmät ja hoitotoimenpiteiden väkisin tekeminen. En voi olla tässä mainitsematta, että on jännä juttu, että juuri koulutukseen tulee sellaisia koiria, joiden omistajat ovat saaneet kasvattajalta, naapurilta, netistä tai pitkän linjan koiraihmiseltä neuvon vain leikata ne kynnet koiran vastusteluista huolimatta. Ne omistajat, jotka kysyvät koiraltaan kyllä vai ei -eivät jostain syystä tarvitse minun apuani.

Tuntuu, että edelleenkin vain sillä on väliä miten koira käyttäytyy, välittämättä siitä millaisilla keinoilla siihen päästään. Vain lopputulos ratkaisee. Minusta paljon tärkeämpää on koittaa ymmärtää eläintä, kuunnella mitä se tahtoo meille kertoa, pyrkiä mahdollisuuksien mukaan tarjoamaan koiralle sen haluamia asioita, toimia yhteistyössä ja olla koiralle sellainen "luottopakki", maailman paras ystävä, kuin laumanjohtaja, joka käskyttää, simputtaa, pakottaa ja talloo omien mielipiteiden yli. Kumman kaveri sinä haluaisit olla? Kumman kanssa olisi mukavampaa harjoitella ja oppia erilaisia taitoja? Välillä tuntuu vain olevan kovin vaikeaa hyväksyä koirayksilöä juuri sellaisena, kuin se on, koska se ei nyt vain satu sopimaan meidän ihmisten luomaan harrastuslajiin -tai johonkin muuhun aivoitukseen.

Ja mikä monesti tämäntyyppisestä keskustelusta unohtuu on se, että kieltäytyminen on taito ja luottamuksen osoitus koiralta. On todella ahdistavaa elää sellaisessa symbioosissa, jossa omia mielipiteitä ei saa sanoa, oma minuus tallotaan jatkuvasti ja kieltävää vastausta ei hyväksytä. Tämä on aika nopea tie masennukseen, pahoinvointiin, ahdistukseen ja aggressiivisuuteen. Pitkään jatkuessaan koira ei enää uskalla sanoa ei ja voi näennäisesti näyttää "tottelevaiselta", vaikka se alkaa olla lähellä opittua avuttomuutta, mikä on kammottavimpia asioita mitä tiedän. Vaalittaisiinko siis koirien rohkeutta uskaltaa sanoa ei, silloin koiraa on helpompi opettaa myös sanomaan kyllä.

Ei ole ongelmakoiria 

Haluaisin myös muistuttaa, että ei ole ongelmakoiria, on vain koiria jotka voivat huonosti tai eivät tiedä miten niiden kuuluisi toimia, jotta niiden olo helpottuisi. Todella monen "käytösongelman" taustalta myös löytyy jonkinasteista kipua tai epämukavuutta, eikä ole missään nimessä eettistä tai ammattitaitoista ajatella "huonosti käyttäytyvästä" koirasta vain kapeakatseisesti, että se tarvitsee enemmän kuria. Pelon ja pakon sijaan turvallisuuden tunne ja positiiviset kokemukset yhdessä terveydentilan huomioimisen kanssa johtavat pysyvään tulokseen.

En tiedä onko tämä teksti ihan turha, on turhauttavaa kun meillä on roppakaupalla tietoa, mutta silti eläintenkoulutus pyörii edelleen "30 vuoden koirakokemuksen", viettiteorioiden, lauman johtajuuden ja kaiken ihmisen egosta kumpuavan toiminnan ympärillä. Välillä tuntuu, että vaikka iskisit kaikki faktat, tiedon ja ymmärryksen pöytään niin silti tietyt tahot eivät halua hyväksyä sitä, koska onhan se nyt egolle aika iso kolaus ruveta kysymään koiran mielipidettä, kun tähän asti on voinut "laumanjohtajuudella" hallita koiraa. Voit viedä hevosen veden äärelle, mutta et voi pakottaa sitä juomaan, halu on lähdettävä itsestä. Tein tämän artikkelin silti kaikkea tätä uhmaten, jos yksikin ihminen saa tästä jonkin ajatuksen muuttaa omaa toimintaansa tai haluaa jotain muutakin, kuin kasvattajan kertomia "leikkaa siltä nyt vain ne kynnet" -neuvoja, oli tästä hyötyä. Koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa suuntaa ja toimintatapoja.

Ja ei, en ole itsekään mikään pyhimys ja aina kohdellut tai toiminut viisaasti tai oikeudenmukaisesti eläimiä kohtaan ja sen asian kanssa on elettävä. Tieto lisää tuskaa, mutta myös ymmärrystä ja rakkautta. Omaehtoisuus ei ole hemmottelua tai lepsuilua, vaan tie koiran hyvinvointiin ja luottamukseen. Peace and love ja let them!

Terveisin se 90 -luvulla syntynyt ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja, käyttäytymistä ja oppimista ahmiva, uutta tietoa janoava, jatkuvasti täydennyskouluttautuva, hörhöilijä, kukkahattutäti ja ongelmakoirien koulutuksella rahastava koiran ajatuksia lukeva meedio -lue ja suhtaudu tähän kaikkeen siis varauksella.